torstai, 23. joulukuu 2010

Oikein Hyvää & Rauhallista Joulua <3

sunnuntai, 23. toukokuu 2010

Hei vaan ja helluntaita!

Hei kaikille piiiitttkäästä aikaa :) 

Välillä elämässä vaan on sellaisia hetkiä ettei ehdi ja jaksa pystyä tai halua kirjoitella tai ajatella sen enempiä mitään. Noh olipa syy mikä hyvänsä niin minusta on kiva pitkästä aikaa ilo tervehtiä kaikkia, toivottavasti sinäkin huomaat että kesä tulee ja aurinko tekee ihmeitä ihmisen elämään <3

Lupaan piakoin istua ja kertoa pidemmästi mitä meidän elämään kuuluu, mutta nyt tärkein on pakko hetimiten päivittää myös tänne! Eli tänään en itse päässyt osallistumaan Helsingin Aptus KV näyttelyyn, mutta Clever Sett porukka lupasi Mangon ottaa kyytiin ja esittää kehässä. Kovasti jännitin ja odotin ja sainkin mahtavia uutisia!!! Mango oli AVO ERI 2. Ihanaa <3 Jotain sellaista mitä ei heti uskonut kuulevansa. Taannoin kun oli avoimen luokan ensi näyttely valkealassa Mango sai H. Muuten näyttelysaralla lähinnä EH tai ERI. Mutta elämänsä tuossa vaiheessa kun ikää on 2v 4kk ja kehittyy hitaasti (mutta varmasti ;)) niin olin todella onnellinen tuloksesta!

Nyt tulevana viikonloppuna suunnataan 2 päiväiseen Joensuun näyttelyyn. Laitan tähän lopuksi kuvan tästä päivästä: Kuvan on napannut ja minulle lähettänyt Salla Pohjola, kiitos! Ja suuri kiitos myös kyydityksestä Anu! Sekä erityiskiitos vielä handleri Jennille!

Aurinkoista viikkoa, jos ei ilmojen puolesta niin ainakin ajatuksissa jokaiselle!

perjantai, 12. helmikuu 2010

Kävijälaskuri...

Heippa, otin kävijälaskurin tänään käyttöön nyt iltasella. On mukava nähdä kuinka moni käy täällä meitä katsomassa :)

Mutta suuri ilo tulee myös siitä jos jätät sivuillemme kommentteja, ne piristävät aina päivää!

Aurinkoista viikonloppua <3

perjantai, 12. helmikuu 2010

Koira-asioista hieman poiketen... :)

Eli olen juuri aloittanut noiden kynttiöiden ja somisteiden jälleenmyynnin/esittelyn lisäksi toisen tuotteen edustuksen! :)

Eli siis ENERGETIX - Magneettikorut

 

* Jos olet kiinnostunut emännöimään/isännöimään kutsut, ota yhteyttä! :)

* Jos olet kiinnostunut saamaan oman kuvaston ihan "oikeana kuvastona" voin sen toimittaa sinulle!

* Jos olet halukas tekemään tilauksen (vaihtoehtoja on 2, joko minulle suoraan tai voit itse tilata haluamasi tavarat myös nettikauppani kautta. Jolloin postimaksut ovat 6€/tilaus. Mutta helpompi etenkin kauempana asuville.

 

Käy tutustumassa sivuihini: www.heidiheliste.energetix.eu

 

Miksi magneetteja?

MAGNEETIT:

* lisää energiaa, olet pirteämpi ja jaksat enemmän, arki sujuu helpommin

*elvyttää verenkiertoa > lisää kehon hapenottokykyä > elävöittää, virkistää

* poistaa kuona-aineita = puhdistaa elimistöä (huom: juo vettä tarpeeksi!!!)

* tasapainottaa elimistön toimintoja

 

Voit saada apua mm. seuraaviin sairauksiin:

- hermostuneisuus, univaikeudet

- ylivilkkaus (lapset)

- masentuneisuus, pelkotilat

- migreeni, päänsärky

- kuukautiskivut

- vaihdevuosihäiriöt

- nivelsäryt, reuma, luunmurtumat

- korkea/matala verenpaine

- erilaiset allergiat

- ihon sairaudet

- tenniskyynärpää

- välilevyn pullistuma

- jännetupen tulehdus

- tinnitus

ILMAN SIVUVAIKUTUKSIA, TALOUDELLISTA!!

Tuotteita vauvasta vaariin ja ihmisistä eläimiin!

* Korut ovat kauniita, niissä ei magneetit näy! *

keskiviikko, 27. tammikuu 2010

Clever Sett Miss Muffet "MANGO" 2v

TORSTAINA 28.1.2010 Mango ja muut sisarukset täyttävät 2veee <3

Kovasti paljon onnea siskoille & veikoille! Lämpimiä suukkosia!

Meillä on tarkoitus juhlia jollain hyvällä herkulla vaikka ;)

Kuva: Kennel Clever Sett

  • Clever Sett Miss Muffet

    Mango:



    Syntynyt: 28.1.2008


    Emä: Clever Sett Tempore Donna


    Isä: Little By Little v.h. Adelaarsvaren


    Kasvattaja: Sari ja Harri Lahtinen, kennel Clever Sett


    Näyttelytulos:


    * ERI


    Terveystulokset:


    Omistaja: Heidi Heliste & kennel Ariellan

  • Little League´s Shanya

    Sani:


    IMG_9480.JPG


    Syntynyt: 12.4.2006


    Emä: Tahi-Reme Nutella


    Isä: Livonijas Baron Heart Of Hamlet


    Kasvattaja: Nina Seppä (R.I.P)


    kennel:  Little League´s


    Omistaja: Heikki Heliste

  • Yhteystietomme:


    Heidi Heliste & Heikki Heliste


    Partiantie 8


    45610 Koria / FINLAND


    heidiheliste@gmail.com


    heikkiheliste@hotmail.com


  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot

    Tämä blogi kertoo pääosin meidän koiraperheen elämästä, mukana myös vilahtelevat degu lemmikkimme. Myös meidän perheen omaa eloa ja mietteitä voit löytää päiväkirjastamme! TERVETULOA! :)

  • Tagipilvi